Läskisoosi on kastikkeiden kunkku

Ainakin minun mielestäni aito läskisoosi kuuluu ehdottomasti kastikkeiden korkeimpaan parhaimmistoon.

Läskisoosi on nimenä monelle sellainen sanahirviö että nimeä ei voi ilmaista julkisesti ilman halveksuntaa tai vähintään paheksuntaa saamatta. Jos tekee kyseisen kastikkeen käyttäen nimeä sianlihakastike, tai ruskea kastike sianlihalla, tilanne muuttuu jo paljon hyväksyttävämmäksi vaikka kyseessä voisi olla tai olisikin ihan oikea aito läskisoosi.

Kun oikein tarkoin alkaa asiaa pohtimaan, on esim ihan tavallinen sikanauta jauhelihakastike on mahdollista valmistaa niin lähelle läskisoosia ettei se paljonkaan eroa niiltä osin kun nimi "läskisoosi" antaa aihetta. Siis tottakai jauhelihakastike on kokonaan eri asia kuin perinteinen läskisoosi. mutta jauhelihakastike mielletään "terveellisemmäksi" kuin aito läskisoosi vaikka sisällöltään ovat melko samanlaisia. No, toki voikin olla, tai sitten ei riippuu lihasta sekä valmistusprosessista.

Olen omasta mielestäni melko pätevä tekemään erilaisia kastikkeita. Olen ollut aina sellainen peruna + kastike tykkääjä. En nyt lähde tähän tällä kertaa sekoittamaan tähän karjalanpaistia tai sen laimennettua versiota pottilohkoa jossa juureksilla lantrataan paistosta. ( kts kirjoitus) ( linkki korjattu 16.9.2023 ) vaikka karjalanpaisti onkin kastikkeista yksi ehdoton ykkönen, tai kakkonen, no parhaimmistoa joka tapauksessa. Karjanlanpaistikaan ei todellakaan missään tapauksessa saa olla rasvatonta mikäli sitä aikoo aidolla perinteisellä näkemyksellä arvioida.

Tekemiäni soosseja on usein kehuttu hyviksi. Viimeisin kommentti on parin viikon takaa kun ystävä söi ruokapöydässämme sanoen että "olet Leksa ihme mestari tekemään soosseja, tämäkin oli kerrassaan parasta mitä olen maistanut pitkiin aikoihin". Toisaalta parempaakin olisin osannut mielestäni tehdä, mutta gluteeniton ruokavalioni rajoittaa asioita, enkä voi käyttää soosseissani vehnää yms gluteenipitoista jauhoa.

Olen ollut sen sata kertaa aikeissa tehdä oman videon jonkin kastike variaationi valmistamisesta. Enpä ole kerennyt kameroita miettimään kun inspiraatio on iskenut salaman lailla. Valmiista soosista olen joskus kuvan laittanut.

Eräs oma variaationi, ei niinkään perinteinen: Paistan lihat eli kylkiviipaleet miltei valmiiksi eli arvioin tilanteen jossa lihat ovat lähes kokonaan paistuneet. Lisään sipulit tai joskus laitan sipulit erilliseen kattilaan lihalieneen kiehumaan, mutta siis lihoijen kanssa tulee parhaita. Kun lihat sekä sipulit ovat paistuneet hetken lisään jauhot. Ruskistan koko satsia ja lisäilen maustetita kuten suolaa sekä mustaa pippuria tai maustepippuria. Olenpa joskus tuikannut valmiiseen kastikkeeseen sinappia, tinjamia (hiukan ) vähän muutakin mitä kokeilun haluissaan tulee kokeiltua. Mutta pääosaa näyttelee talteenotettu kinkun paistoliemi. Tämä suolatun kinkun paistoliemi on poskettoman hyvää kastikkeessa. Syytä on huomioida ettei lisää ruskistaessa tai muulloinkaan suolaa liikaa. koska paistoliemi on suolaista. Lisään siis veden sijasta suuren osan en kokonaan jääkaapissa säilyttämääni kinkun paiston lientä. Nam nam! Usein juuri toisille kertomatta lisättyäni kinkun paistoliemen kastikkeeseen olenkin saanut kommentteja kuinka osaatkaan tehdä näin maistuvaa kastiketta.

Tosiaankin. Läskisoosi lienee nimikkeenä aika häilyvä. Olen kuullu monen sanovan paistaneensa läskiä esim vaikkapa grillissä vaikkakin kyseessä on ollut sisä - tai ulkofilee. Eikä nimikkeeseen yleensä vaikuta sekään että kyseessä on naudan liha. Oikea läskisoosi nimike kuitenkin  lienee vain silloin kyseessä kun valmistuksessa ei käytetä mitään muuta rasvaa kuin sianlihan paistossa sulanutta läskiä.

Tirripaisti on myös lapsuuteni kastikkeista tuttu. Oikeastaan jopa tutumpi kuin jauhoilla suurustettu läskisoosi. Pidän myös tirripaistia maultaan kastikkeiden aatelistossa. Tirripaistin ja läskisoossin ero on oikeastaan vain jauhojen käytössä. Läskisoosi on siis oikeastaan tirripaistia joka on suurustettu paahdetuilla jauhoilla. Tirripaisti Läskisoossissa eikä myöskään tirripaistissa käytetä ulkoisia rasvaa, vaan rasva tulee läskisestä sianlihasta.

Eetu valmistaa videolla lihakastikkeen jossa rasvana on oivariini. Sanoisinkin että kyseessä on vain ns. kansankielinen "Läskisoosi", ei kuitenkaan aito läskisoosi, koska johtuen juuri ns ulkoisen rasvan käytöstä.

Ihan Eetu vaan: Eetun keittiössä perinteinen porsaanlihakastike.. Läskisoosi.

Morticial85 valmistaa perinteistä läskisoosia. Voin vain kuvitella miten hyvältä maistuu.

Morticial85 kirjoittaa videon kuvaukseensa:

Oli se rankka ja sotkuinen tie... Perinteenen läskisoossi Tää antaa ny vaan osviittaa tää ohje. n. 700g porsaankylkeä 2 isohkoa sipulia maun mukaan suolaa lihaliemikuutio n. 6dl kiehuvaa vettä + mulla meni lisää pari desiä... n. 1/2dl vehnäjauhoja (meni enemmän) nokare voita sipulin kuullottamiseen Antaa hautua mieluusti 2 h ihan pienimmällä lämmöllä. ja mikäänhän näistä ei pitänyt paikkaansa :D Eli kokeilemalla, ja riippuu siitä paljoko tulee rasvaa kylkiviipaleista. Neitsytmatka tehty! Ja mielestäni tuli hemmetin hyvää! :P

Ja vielä kaksi eri metodia läskisoosin valmistamiseen.

MKähäri

(Itse käytän mieluusti tapaa jossa en erittele lihanpaloja pois vaan ruskistan kastikkeen lihanpalojen kera. Voisi kokeilla toisinkin.)

perineteinen läskisoosi

Sianlihakastike a.k.a. läskisoosi

MKähäri

 

 Chef Jonez: perinteinen läskisoosi

 

n