Perintäalan kansainvälistyminen ja sen vaikutukset Suomen taloudelliseen suvereniteettiin sekä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen

Ensiksi. Iso kiitos Tapio Juha Koskinen kun otit asian puheeksi FaceBook ryhmässä. Lainasin mukaellen julkaisustasi oleellisia kohtia.

Luotu käyttäen Suno.ai Musiikki Suno, sanoitukset omat. Äänen käsittely Omassa puhe nauhoitteesta , Audacity OpenVINO Ai Effects, OpenVino Noise Suppression tekoälypohjainen kohinanpoisto. Teksti NotebookLM kooste kerätystä aineistosta joka NotebookLM avulla tehty artikkeliksi. Kirjoitusasu NotebookLM
Sunoa varten tekemäni tekstieditori Sunoteksti helpottaa tagien asettelua.

Kuka kustantaa perintäbisneksen ?

1. Johdanto: Perintämarkkinoiden murros ja asiantuntijanäkökulma

Suomalainen perintämarkkina on käynyt läpi hiljaisen mutta radikaalin rakennemuutoksen, joka on siirtänyt alan painopisteen perinteisestä saatavien hallinnasta osaksi globaalia finanssikapitalismia. Tämä kehitys ei ole pelkkä neutraali seuraus yritysmaailman keskittymisestä, vaan se on strategisesti merkittävä kysymys, joka koskettaa suoraan kansantaloutemme suvereniteettia ja sosiaalipolitiikan perustaa. Kun perintätoiminta siirtyy kiihtyvällä tahdilla ulkomaisten suuryritysten hallintaan, kyse ei ole vain palveluiden ulkoistamisesta, vaan järjestelmällisestä pääomapaosta.

Kannanottoni ydinteesi on, että perintäbisneksen keskittyminen kansainvälisille toimijoille murentaa kotimaista ostovoimaa ja horjuttaa yhteiskunnallista vakautta. Ilmiö luo mekanismin, jossa suomalaisten kotitalouksien maksuvaikeudet muuttuvat suoraan kansainvälisten konsernien voitoksi ja verokeinottelun välineiksi. Tämän kehityksen ymmärtäminen edellyttää syvällistä analyysia nykyisestä markkinarakenteesta ja siitä, kenen ehdoilla tätä liiketoimintaa harjoitetaan.

2. Markkinarakenteen analyysi: Ulkomaisen omistuksen hallitseva asema

Suomen perintämarkkina on keskittynyt harvoille globaaleille toimijoille, mikä on johtanut markkinan oligopolisoitumiseen. Yrityskauppojen myötä perinteiset kotimaiset toimijat on sulautettu osaksi valtavia pohjoismaisia ja kansainvälisiä konserneja. Seuraavat toimijat hallitsevat tällä hetkellä suomalaista perintäkenttää:

• Lowell (entinen Lindorff): Osa kansainvälistä Lowell Groupia, yksi markkinoiden suurimmista.
• Intrum: Eurooppalainen jättiläinen, jolla on hallitseva asema useilla markkina-alueilla.
• B2 Impact (entinen B2Holding / OK Perintä): Norjalaisomisteinen konserni.
• Axactor: Norjalaisomisteinen perintäyhtiö.
• PRA Group: Merkittävä yhdysvaltalaislähtöinen kansainvälinen toimija.
• Riverty (aiemmin Arvato): Saksalaiseen Bertelsmann-konserniin kuuluva yritys.
• Kredinor: Norjalainen perintäalan toimija.
• Kravia: Norjalaisomisteinen perintäyhtiö.

Kotimaisten ja julkisten toimijoiden, kuten Suomen Kuntaperinnän, rooli on jäänyt näiden jättien rinnalla marginaaliseksi. On huomionarvoista, että samalla kun markkinavalta on valunut rajojen ulkopuolelle, myös päätöksenteko perintäpolitiikan ja eettisten linjausten suhteen on etääntynyt suomalaisesta yhteiskunnasta.

3. Taloudellinen vuoto: Pääomapako ja ostovoiman eroosio

Kansantalouden näkökulmasta perinnän kansainvälistyminen tarkoittaa pysyvää ja merkittävää pääomapakoa. Ongelman ydin ei ole itse pääomavelan suorittaminen alkuperäiselle velkojalle, vaan perintäprosessin aikana kertyvät viivekorot ja perintäkulut. Nämä summat eivät jää kiertämään Suomen talouteen, vaan ne valuvat suoraan ulkomaille perintäyhtiöiden tulokseen. Lisäksi ulkomainen omistus mahdollistaa monitahoisen verokeinottelun, jossa perinnällä luodut voitot optimoidaan verotuksen ulottumattomiin, mikä entisestään heikentää kansantaloutemme verokertymää.

Tällä prosessilla on suora negatiivinen kerrannaisvaikutus (multiplier effect) paikalliseen elinkeinoelämään. Jokainen euro, jonka velkaantunut kansalainen maksaa ulkomaiselle perintäyhtiölle kuluina, on suoraan pois kotimaisesta kysynnästä. Kun ostovoima erodioituu perintäkuluina maailmalle, pienen kylän paikallinen kenkäkauppias tai palveluntarjoaja menettää asiakkaansa. Kyseessä on pysyvä kotimaisen likviditeetin menetys.

Tilanne asettaa nykyisen talouspolitiikan outoon valoon:

• Poliittisessa päätöksenteossa käydään kovaa keskustelua toimeentulotuen 2–3 prosentin leikkauksista säästöpaineiden alla.
• Samaan aikaan kansantaloudestamme poistuu mahdollisesti vastaavia tai jopa suurempia summia perintäkulujen muodossa ilman järjestelmällistä kontrollia.
• On välttämätöntä suorittaa kansallinen kustannus-hyötyanalyysi, jossa perintäalan tuottama "taloudellinen vuoto" suhteutetaan sosiaaliturvasta haettuihin säästöihin.

4. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus: Velkaantuneiden asema liiketoiminnan kohteena

Perintätoiminta on muuttunut pelkästä saatavien valvonnasta puhtaaksi liiketoiminnaksi, jossa velallinen nähdään voittoa tuottavana kohteena. Lainsäädännön sallimat korkeat perintäkulut luovat tilanteen, jossa velallisen asema on eettisesti kestämätön. Tätä on perustellusti verrattu "suojelurahojen" perimiseen: maksun viivästymisestä seuraa kohtuuton taloudellinen rangaistus, joka ei hyödytä alkuperäistä velkojaa vaan ainoastaan perintäkoneistoa.

Tämä "kyykyttämiseksi" kutsuttu ilmiö on erityisen silmiinpistävä julkisten maksujen, kuten terveydenhuollon laskujen kohdalla. Kun perusoikeuksiin kuuluvat palvelut siirtyvät automaattisesti kansainvälisten perintäyhtiöiden käsiteltäviksi, valtio ja kunnat tosiasiallisesti lihottavat ulkomaisten yhtiöiden ja lakimiesten lompakkoja yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien kustannuksella. Tämä murentaa perusteellisesti yhteiskunnallista luottamusta ja oikeudenmukaisuuden kokemusta.

5. Rakenteelliset epäkohdat ja julkisen sektorin rooli

Julkisen sektorin päätöksenteko perintäpalveluiden ulkoistamisessa herättää vakavia kysymyksiä kansallisen edun toteutumisesta. On paradoksaalista, että valtio ja kunnat suosivat ulkomaisia jättiläisiä, vaikka käytettävissä olisi kotimaisia ja julkisia vaihtoehtoja.

Erityisen huolestuttavaa on valtion oman perintäorganisaation toimintamalli, jossa on käytössä tulospalkkaus. Tämä viestii kyynisestä ihmiskuvasta, jossa virkamiehen oletetaan työskentelevän tehokkaasti vain, jos velallisten ahdistamisesta maksetaan bonuksia. Samalla kuntien haluttomuus käyttää omia perintäyksikköjään herättää kysymyksiä julkisten hankintojen läpinäkyvyydestä. Kritiikki siitä, etteivät omat yksiköt "jaa lahjuksia", on raskas mutta kuvaava: se korostaa epäluottamusta niitä kannustimia kohtaan, joilla ulkomaiset perintäyhtiöt houkuttelevat julkisia toimijoita asiakkaikseen.

Nykyinen ulkoistusmalli on ongelmallinen seuraavista syistä:

1. Taloudellinen epäläpinäkyvyys: Hankintapäätöksissä ei huomioida kokonaisvaltaista kansantaloudellista hyötyä tai pääomapaon kustannuksia.
2. Epäterveet kannustimet: Perintäyhtiöiden voitontavoittelu on ristiriidassa sosiaalisen vastuun ja velallisen maksukyvyn palauttamisen kanssa.
3. Kansallisen hallinnan menetys: Kun perintädata ja -prosessit ovat ulkomaisten toimijoiden hallussa, menetämme mahdollisuuden tilastoida ja ohjata kansalaisten velkaantumista tehokkaasti.

6. Johtopäätökset ja suositukset: Kohti vastuullisempaa perintäpolitiikkaa

Suomen talouden "rahat on loppu" -retoriikka ja TINA-ajattelu (There Is No Alternative) ovat räikeässä ristiriidassa sen kanssa, että pääomien annetaan valua hallitsemattomasti maasta perintäbisneksen kautta. On kestämätöntä luoda yhteiskuntarakennetta, jossa köyhimpien varallisuudella rahoitetaan globaalien konsernien elintasoa.

Tämän kehityksen korjaamiseksi esitän seuraavat toimenpiteet:

1. Lainsäädännölliset rajoitukset pääomapaolle: On säädettävä tiukemmat katot perintäkuluille ja viivekoroille, jotta ne eivät muodostu kansainvälisen voitontavoittelun instrumenteiksi. Samalla on puututtava alan verokeinotteluun.
2. Julkisen sektorin kotiuttamisvelvoite: Valtion ja kuntien on ensisijaisesti käytettävä omia perintäorganisaatioitaan ja poistettava niistä epäterveet tulospalkkausjärjestelmät.
3. Kansallinen velka-auditointi: On selvitettävä tarkasti, kuinka suuri osa kansalaisten maksamasta rahasta päätyy kuluina ja korkoina ulkomaille, ja varmistettava, ettei maasta poistu tarpeettomasti yhtäkään "killinkiä".

Taloudellinen suvereniteetti ja ostovoiman turvaaminen edellyttävät, että perintämarkkinat palautetaan palvelemaan suomalaista yhteiskuntaa, ei riistämään sitä. On aika siirtyä politiikkaan, jossa kotimainen pääoma ja kansalaisten toimeentulo asetetaan kansainvälisten perintäjättien osinkojen edelle.