Minkälainen tai mikä todellisuus sinulle sopii?

Olen päätynyt kirjoittamaan ihan sitä itseään. Sitä samaista itseään mitä moni on jo sanonut minun jo aiemmin kirjoittaneeni. Paljastan. Olen voinut antaa sellaisen kuvan, ja olen voinut vahingossa siihen väitettyyn silkkoon jopa sortuakin. Mutta sitä itseään, eli sitä samaa silkkaa paskaa mitä hallitus suoltaa, kirjoitan vain harvoin. Nyt tein sitä tarkoituksellisesti kirjoittaessani 1.4. aprillipilan. Tosin jälkikäteen huomasin että enemmänhän minä taas vahigossa kirjoitin totta, kun piti paskaa kirjoittaa. Mutta menköön tällä kertaa.

Luotu käyttäen Suno.ai Musiikki Suno, sanoitukset omat. Äänen käsittely Omassa puhe nauhoitteesta , Audacity OpenVINO Ai Effects, OpenVino Noise Suppression tekoälypohjainen kohinanpoisto. Teksti NotebookLM kooste kerätystä aineistosta joka NotebookLM avulla tehty artikkeliksi. Kirjoitusasu NotebookLM, sekä Copilot
Sunoa varten tekemäni tekstieditori Sunoteksti helpottaa tagien asettelua.

Mikä totuus miellyttää? Kävisikö sirkushuvi?

Kun poliittinen todellisuus alkaa muistuttaa enemmän ideologista kokeilua kuin arkijärkeä, satiiri muuttuu välttämättömäksi työkaluksi totuuden ja retoriikan välisen kuilun paljastamiseen. Olen turvautunut satiiriin, koska nykyisen talouspolitiikan ”hulluus” – kuten usko siihen, että köyhiltä leikkaaminen ja rikkaille antaminen parantaisi kaikkien asemaa – on muuttunut niin absurdiksi, ettei sitä voi enää pelkällä faktapuheella tavoittaa.

Satiirin keinoin on mahdollista käsitellä käsitteitä, kuten ”Dynaaminen fyffe” ja ”realisoimattomat työpaikat”, jotka hallituksen puheissa näyttäytyvät talousviisautena, mutta tavallisen kansalaisen silmin ne ovat pelkkää ”höttörahaa” tai kuvitelmaa. Kun virallisessa viestinnässä viljellään TINA-retoriikkaa (”ei ole vaihtoehtoa”), satiiri paljastaa, että kyse on todellisuudessa tietoisesta ideologisesta valinnasta purkaa hyvinvointivaltio ja palata ajassa taaksepäin.

Käytän satiiria myös siksi, että ekonomistien ja päättäjien vieraantuneisuus tavallisen ihmisen arjesta on saavuttanut tason, jossa he ihmettelevät ”mikä kansan mieliä painaa”, vaikka samaan aikaan ostovoimaa murennetaan ja palveluita karsitaan. Satiiri tarjoaa peilin tälle hulluudelle:

• Se tekee näkyväksi ”käärmeöljyn” eli Klevenin mallien kaltaiset talousopit, joita hierotaan kääntörotsin pintaan luiston saamiseksi, vaikka tutkimustieto osoittaa niiden toimimattomuuden.
• Se paljastaa tilastollisen kikkailun, jossa keskiarvoinen ostovoiman kasvu peittää alleen pienituloisten todellisen ahdingon.
• Se antaa äänen sille turhautumiselle, kun hallitus leikkaa miljardeja, mutta todellinen säästö ”vuotaa” pois talouden supistuessa – ilmiö, jonka fiskaalinen kerroin selittää, mutta jonka politiikka sivuuttaa.

Lopulta satiiri on keino kertoa, että keisarilla ei ole vaatteita – tai tässä tapauksessa, että dynaamisilla vaikutuksilla ei makseta vuokraa tai osteta ruokaa. Se on tapa käsitellä tätä poliittista strategiaa, jossa tulevaisuuden epävarmuutta hyödynnetään oman agendan ajamiseen, ja jossa kovat toimet esitetään pakon sanelemina, vaikka vaihtoehtoja olisi aina olemassa.

Ja mitä sinä voit tehdä!!!?

Äänestä!

Vielä on toivoa