Likainen politiikka – kun asiallisuus muuttuu maalitauluksi
Musiikki sanat Leif Kuismanen )
Luotu käyttäen Suno.ai Musiikki Suno, sanoitukset omat. Äänen käsittely Omassa puhe nauhoitteesta , Audacity OpenVINO Ai Effects, OpenVino Noise Suppression tekoälypohjainen kohinanpoisto. Teksti Chatgpt kooste kerätystä aineistosta joka ChatGPT avulla tehty artikkeliksi. Kirjoitusasu ChatGPT,
Sunoa varten tekemäni tekstieditori Sunoteksti helpottaa tagien asettelua.
Asian otti esille mm Aleksi Salonen.
Politiikka on muuttunut näyttämöksi, jossa ei enää punnita tekoja vaan luodaan vaikutelmia.
Siitä on tullut likaista peliä, jossa totuus ei ole päämäärä, vaan väline.
Julkinen keskustelu muistuttaa yhä useammin sumuista kenttää, jossa retoriikkaa käytetään kuin savukranaatteja: tarkoitus ei ole valaista vaan sumentaa. Ensin heitetään leima, sitten moititaan muita leimaamisesta. Ensin vääristellään, ja hetken päästä vaaditaan totuudellisuutta.
Kaksinaismoralismi on noussut poliittiseksi strategiaksi. Siitä on tullut hyväksytty ase – jopa ylpeyden aihe.
Samaan aikaan kun toiset vaativat ymmärrystä eriäville näkemyksille, he eivät itse pysty sietämään toisinajattelua. He puhuvat rehellisyyden ja suorapuheisuuden nimissä, mutta sanojen sisältö on usein tarkoitushakuista ja väritettyä.
Kun riippumattomuus on vain sana
Erityisen huolestuttavaa on, kun vastuullisiin tehtäviin asetetut toimijat unohtavat asemansa velvoitteet.
On kuin tuomari astuisi kentälle kannattajan huivi kaulassaan.
Jos puolueettomuus korvataan ennakkoasenteilla, ei kyse ole enää luottamuksesta vaan sen menetyksestä.
Silloin riippumattomuus ei ole tosiasia, vaan koristeellinen sana, joka irtoaa todellisuudesta heti ensimmäisen mielipidekirjoituksen kohdalla.
Ristiriitaisuuden aika
Nykyinen politiikka elää paradokseista.
Ne, jotka arvostelevat epärealistisia lupauksia, ovat usein samoja, joiden omat lupaukset ovat jääneet täyttymättä.
Ne, jotka varoittavat toisia ideologisista vaaroista, toistavat itse samoja rakenteita, vain eri nimillä.
Ja ne, jotka julistavat vapautta ja yksilön arvoa, saattavat halveksua kaikkea, mikä ei sovi heidän omaan muottiinsa.
Kun sanojen merkitys vääristyy, myös politiikan moraalinen painovoima katoaa.
Silloin ei enää mitata kykyä ratkaista ongelmia, vaan taitoa hyökätä toisia vastaan.
Huomionhakuisuus on uusi valuutta
( kts esimerkkejä idiotismistä ) Idiotismin ihailu on kasvussa.
Hiljainen työ ei näy, mutta kova ääni kuuluu.
Ja koska politiikassa näkyvyys on valuuttaa, osa hakee sitä hinnalla millä hyvänsä – vaikka repimällä rikki sen, minkä piti olla yhteistä.
Kun asiallisuus ei tuo huomiota, se korvataan provokaatiolla.
Kun argumentti ei kanna, sen tilalle tulee tunne, loukkaus ja leima.
Mutta tämä tie vie vain yhteen suuntaan: politiikan uskottavuuden romahtamiseen.
Sanat paljastavat arvot
Kielenkäyttö on aina arvovalinta.
Sanoilla voi rakentaa siltoja – tai kaataa ne.
Kun toista ihmistä, toista uskoa tai toista aatetta kohdellaan vihollisena, menetetään se perusta, jolle sivistynyt yhteiskunta rakentuu.
Silloin keskustelu ei ole enää erimielisyyden ilmaisua, vaan vihamielisyyden naamiointia.
Yksittäiset sanat voivat kertoa enemmän kuin kokonaiset ohjelmat.
Kun politiikasta tulee huutokauppa, jossa myydään loukkauksia ja ostetaan näkyvyyttä, kansalainen jää katsojaksi – ja häviäjäksi.
Likaisuus
Likainen politiikka ei synny yhdestä ihmisestä eikä yhdestä puolueesta.
Se syntyy sallivuudesta, joka antaa luvan halveksunnalle.
Se syntyy hiljaisuudesta, joka ei enää uskalla sanoa: nyt riittää.
Politiikka, joka hyökkää asiallisuutta vastaan, hyökkää samalla itseään vastaan.
Sillä ilman asiallisuutta ei ole keskustelua.
Ja ilman keskustelua ei ole demokratiaa – vain meteliä sen raunioilla.
Pia Kauma
n
