Halpismerkit syynissä.
"Hallitus ajaa kaupan omien merkkien tiukempaa sääntelyä lakiin, vaikka kilpailuviranomainen ei tätä kannata, ja sen tutkimuksetkin ovat vielä kesken." Talouselämä
Musiikki sanat Leif Kuismanen.
Luotu käyttäen Suno.ai Musiikki Suno, sanoitukset omat. Äänen käsittely Omassa puhe nauhoitteesta , Audacity OpenVINO Ai Effects, OpenVino Noise Suppression tekoälypohjainen kohinanpoisto. Teksti NotebookLM kooste kerätystä aineistosta joka Copilot avulla tehty artikkeliksi. Kirjoitusasu NotebookLM sekä Copilot,
Sunoa varten tekemäni tekstieditori Sunoteksti helpottaa tagien asettelua.
"Makkaraa, makkaraa, sitä markalla ja kahdella jo paljon saa"
Merkitys kansalle.
Halpamerkkien kieltäminen, tai kaupan sisäisen marrkinatoiminnan rajoittaminen ei nostaisi ostovoimaa, vaan leikkaisi sitä erityisesti vähävaraisilta. Ajatus ostovoiman ohjauksesta ylöspäin törmää perusfysiikkaan: jos rahaa ei ole lisää, sitä ei voi ohjata muuallekaan. Kyse olisi lopulta vain rahavirtojen siirtämisestä köyhiltä brändeille – ei ostovoiman kasvattamisesta.
Ostovoiman ohjaamisesta – ajatusten kokeilulaboratorio
Olen viime aikoina pysähtynyt miettimään keskustelua ostovoiman suunnasta ja ohjaamisesta. Taustalla on ollut ajatus siitä, että suomalaisilla olisi ehkä piilotettua ostovoimaa – sellaista, jota kansa ei syystä tai toisesta käytä. Tämän ajatuksen päälle on helppoa rakentaa malli: jos kuluttaja saadaan ostamaan hieman kalliimmin, talous piristyisi.
Mutta kenen kustannuksella?
Nykykeskustelussa puhutaan jatkuvasti ostovoiman kehityksestä, mutta käytännössä se näyttää koskevan vain varakkaampia. Verohelpotuksia on annettu sinne, missä euroja jo ennestään on. Samaan aikaan köyhät elävät hinnoittelun pienissä marginaaleissa – katsellen kilohintoja, vertaillen tuotteita ja valikoiden korista ne, joihin rahat riittävät.
Halpamerkit: hiljainen turvaverkko ostoskoriin
Kauppojen omat tuotemerkit – Pirkka, Kotimaista, Coop, Xtra ja kumppanit – ovat toimineet eräänlaisena ostovoiman turvaverkkona. Ne eivät ole vain edullisia vaihtoehtoja; ne ovat monelle ainoa vaihtoehto.
Hinnat ovat usein 20–40 % brändituotteita alempia. Tämä on merkittävä ero, kun käytössä on muutamia kymppejä viikossa.
Tässä kohtaa törmään ajatukseen, joka välillä vilahtelee poliittisessa keskustelussa ja talouspuheessa:
Mitä tapahtuisi, jos nämä halpamerkit poistettaisiin?
Voisiko ostovoimaa ohjata ylöspäin – jopa köyhille – pakottamalla heidät ostamaan kalliimpia tuotteita?
Kun ajatusta pyörittelee, sen logiikka on selkeä mutta kestämätön.
Mihin se kompastuu?
Vastaus löytyy yksinkertaisesta yhtälöstä:
Jos hinnat nousevat mutta tulot eivät, ostovoima laskee.
Halpamerkkien poistaminen ei loisi köyhälle uutta ostovoimaa.
Se vain poistaisi edullisen vaihtoehdon.
Tuloksena:
- köyhä ostaa vähemmän
- siirtyy heikompiin ravintoarvoihin
- tai joutuu tinkimään muista välttämättömyyksistä
Samalla rahavirta toki kasvaisi ketjuille ja brändeille. Mutta tämä olisi ostovoiman uudelleenjakoa, ei sen kasvattamista.
Kansalaisen lompakkoon ei ilmestyisi yhtä ainutta uutta euroa.
Ostovoiman ohjaaminen on mahdotonta ilman lisäeuroja
Ajatus ostovoiman suunnan muuttamisesta kaatuu siihen, että ostovoima on aina sidottu kahteen muuttujaan:
- Tulotasoon
- Hintatasoon
Jos haluat kasvattaa ostovoimaa, sinun täytyy joko:
- nostaa tuloja
- laskea hintoja
- tai tehdä molempia samaan aikaan
Halpamerkkien poistaminen tekee päinvastoin.
Mitä jää jäljelle?
Kun tämän ajatuksen purkaa, jäljelle jää kaksi keskeistä johtopäätöstä:
- Köyhän ostovoimaa ei voi ohjata ylöspäin ilman rahallista lisäystä.
Jos euroja ei ole, niitä ei voi käyttää toisin. - Halpamerkkien poistaminen olisi ostovoiman leikkaamista siellä, missä sitä jo valmiiksi on vähiten.
Jos tavoitteena on saada talouteen enemmän liikettä, siihen on olemassa järkevämpiä ja reilumpia keinoja:
- kilpailun lisääminen brändien välillä
- verohelpotusten kohdistaminen myös pienituloisille
- kotimaisten tuottajien tukeminen, jotta hintapaineet pysyvät kohtuullisina ilman halpamerkkejä
Lopuksi
Kun puhutaan ostovoimasta, on hyvä katsoa kulissien taakse. Talouden logiikka ei taivu toiveajattelulle: ostovoimaa ei voi luoda kieltämällä halpoja vaihtoehtoja.
Se syntyy vain todellisista euroista ja hinnoista, jotka ovat suhteessa arkeen.
Ostovoiman ohjaus ilman tulonlisäystä muistuttaa yritystä nostaa itseään suosta vetämällä kengän nauhoista.
Ilman lisärahaa – se ei nouse.
