Tribologiaa kansanomaisesti

Olen opiskellut voiteluoppia ammattikoulussa 70 luvulla, jolloin keskityttiin siihen mikä voiteluaine soveltuu parhaiten mihinkin. Mukana oli jonkin verran myös erikseen tribologian opetusta muttei mainittavasti. Olen sitten ammattikoulun jälkeenkin pari kertaa ollut pienimuotoisessa voiteluoppi koulutuksessa. Esimerkiksi autoalalla huoltokorjaamon merkkiliikkeen järjestämillä koulutuksilla ( Mobil ) , sekä myöhemmin huoltoaseman huoltotyöntekijänä ( Neste ). Näillä huoltoaseman sekä korjaamon koulutuksilla voiteluaineiden lisäaineistuksilla oli jo suurempi osuus.

Minä en kuitenkaan ole tribologian ammattilainen. En ole myöskään asiantuntija. En ole edes mikään "tribologi", enkä väitä osaavani muutenkaan likimainkaan kaikkea voitelusta.. Päinvastoin olen ikuinen opiskelija, sillä edelleenkin olen kiinnostunut voiteluaineiden ominaisuuksista, sekä tekniikkaan liittyvästä kemiasta yleensäkin. En väitä että esittämäni asiat voitelusta olisivat 100% oikein. Mutta kerron siten kuin minä ne ymmärrään ja osaan. Käytän hakupalvelimia sekä artikkeleita apunani.

Ennen riitti tämä, ja se saa kelvata nytkin.

"50, 60, ja 70 luvun auton moottorit käyttivät vain tällaista perusöljyä ja se oli niille suunniteltu ja en siksi käytä nytkään mitään uudenaikaisia voiteluaineita jne jne...." purkkiöljy

Tämä on täyttä huuhaata ja täysin väärää tietoa. Ensinnäkin metallurgia sekä öljykemia kehittyivät käsikädessä toisistaan riippumatta ja toisissaan lujasti kiinnipitäen. On totta että moottoreiden osien valmistusteknologia kehittyi valtavin harppauksin sarjavalmistuksessa kun erilaisia kestävämpiä ratkaisuja on kehitetty. Mutta ilman öljyjen samanaikaista kehitystä kaikki tekninen kehitys olisi mennyt hukkaan. Jos 60 luvulla joku öljy riitti sen aikaiselle moottorille "mainiosti" se tarkoitti vain sitä ettei parempaa öljyä ollut saatavilla. Kaikenlisäksi ei se aina riittänytkään, koska koneet kuluivat ennenaikaisesti.

Kun keksittiin lyijytetraetyyli eli lyijy saatiin polttoaieelle oktaania nostettua jolla saatiin tehoja lisättyä ja kun keksittiin erilaiset sinkkifosfaatit eli sinkki öljyn sekaan ja huomattiin että se toimii korroosion eston lisäksi kulumisen estämisessä saatiin nokka-akselin nostimet kestämään kierroksia, nostoa sekä jousipaineita. Tästä se kehitys on jatkanut kulkuaan samalla tavalla kaiken aikaa.

Kyllä vanhallekin moottorille löytyy nykyaikainen ja jopa todella paljon parempi vaihtoehto. Ei tarvitse tyytyä vanhanaikaiseen.

Lisäaineistus

Monet moottorit kuluivat ennenvanhaan täysin ennenaikaisesti loppuun silkasta voitelun puutteesta tai heikoista voiteluaineista johtuen. Moottoreiden tekninen hyötysuhde sekä kestävyys mukana lisääntynyt tehon tuotto olivat täysin riippuvaisia öljyteknologasta, kemiasta, tribologiasta. On ihan varmaa että maaöljystä tislattu moottoriöljy sinällään ei riitä ominaisuuksiltaan edes vähäisintä tasoa tämän päivän mittapuun mukaan, ei se riittänyt alunperinkään ollen kuitenkin parasta mitä oli saatavilla.

Tripologia on nimitys jolla tarkoitetaan yleisesti voiteluoppia. Voiteluoppi sanana ei sinänsä ole täysin oikeas sana, koska tribologiassa keskitytään voiteluaineiden erillisiin voitelua tehostaviin ainesiin, sekä voiteluaineiden ominaisuuksien kehittämiseen.

Öljyn viskositeetilla on kulumisen ehkäisyssä suuri merkitys. Se viskositeetti on juuri se öljykalvo joka pitää kuluvat osat erillään toisistaan. Jos öljy on voitelurakoon nähden liian ohutta niin pinnat koskettavat helposti toisiaan. Jos se taas on liian paksua, ei öljy edes pääse voitelurakoon riittävän nopeasti. Sama pätee voitelurasvoihinkin. Ei rasvakaan saa olla liian ohutta, tai paksua.

Voitelukalvosta huolimatta joskus sattuu tilanteita, siis aina ja joka kerta tilanteita jolloin pelkkä voiteluaineen viskositeetti ei riitä riittävän voitelun takaamiseksi. Silloin tarvitaan lisäominaisuuksia lisäaineistuksen avulla.

Se kolmas

Tribofilmi on voiteluaineiden lisäaineiden avulla tietyissä äärivoiteluolosuhteissa syntyvä metallisulfidinen, tai keraaminen pintakerros kahden metallin välille. Kun ölyn viskositeetti ei pysty pitämään pintoja erillään syntyy kosketus. Kosketuksen kitka, ja kitkan tuottama lämpö yhdessä paineen kanssa saa aikaiseksi autoreaktiivisen reaktion jossa "syntyy" kosketuksne saaneelle metallipinnalle kolmas eli "tri" filmipinta. Tämä filmipinta ei ole varsinaista koneenpinta metallia, eikä myöskään öljyssä olevaa lisäainetta, vaan lisäaineen sekä pinnan välisessä kosketuksessa tietyissä olosuhteissa reaktiossa syntynyttä uutta "kolmatta" pintamateriaalia.

Yleisesti saatavilla olevista voiteluaineista on käyttöturvallisuustiedotteen luettelosta on joissain tapauksissa helppo selvittää noin suurin piirtein mikä tribologinen vaikuttaja tuotteessa aine kulloinkin on kysymyksessä. Valmistajat eivät mielellään paljasta julkisesti lisäainepakettinsa määriä, suhdelukuja sekä kaavoja.

Moottoriöljy on aina periaatteessa kaavalla

Perusöljy+viskositeetti seosaineet+lisäainepaketti

perusöljy ( mineraali, tai HC, tai PAO synteettiset jne) tulee monelle öljy-yhtiölle samoista paikoista joita ei maailmassa edes montaa ole, Öljy on siin molekyylirakenne jota saadaan mineraaliöljystä tai yleensäkin hiilivedyistä eri menetelmin eroteltua.

Viskositeetti sekä lisäaineiden valmistajia ei myöskään ole monia. Viskositeetti eli juoksevuus on tärkein öljyn ominaisuus. Viskositeetti on myös ominaisuus joka vähenee öljystä käytössä. Öljy jakautuu, tai leikkautuu käytössä.

Tuotemerkkejä voi samalla öljyllä olla monia. Hyvin monet eri tuotemerkit voivat olla koostumukseltaan täysin samoja eri valmistajiltakin, mutta usein samalta valmistajalta lähtee useita eri tuotemerkkjeä samaa öljyä.

Öljyjen tärkeimmät erot sekä vaikutukset ominaisuuksineen luodaan nimenomaan lisäaineistuksella sekä viskositeetilla.

Periaatteessa voi sanoa että kaikki koniden voiteluaineissa käytettyt öljyt ovat lähtökohtaisesti samaa tavaraa. Perä- tai moottoriöljy tai lähes mikä vain voiteluöljy kootaan ensin perusöljystä. Lisäaineistuksella öljy muutetaan käyttökohteeseen sopivaksi.

Lisäaineistus onkin nimenomaan öljy-yhtiöden keino tehdä omia "sekoituksiaan" sekä kehittää öljyjen ominaisuuksia.

Öljyt ovat kehittyneet valtavan askeleen siitä kun ensimmäiset tislatut moottoriöljyt tulivat käyttöön. kehitykselle ei ole näkyvissä loppua, siilä aivan kokoajan, joka viikko kehitellään ja tuotetaan tehokkaampia, parempia sekä kestävämpiä voiteluöljyjä.

Kotikäyttäjän lisäineet

Kotikäyttäjän moottori, sekä vaihteistoöljyjen lisäaineistukset perustuvat samaan tribologiaan kuin öljyn valmistajienkin, ja ovatkin toisinaan tai usein juuri samoja lisäaineita joita öljyjen valmistajat käyttävät. Toisinaan keksitään joku uusi ainesosa joka on aluksi äärettömän salainen ja myöhemmin yleinen "jokaöljyn" ainesosa. Tai sitten se kotikäyttäjän lisäaineeksi myydään joku entisajan keksintö uudelleen lämmitettynä hienolla tuotemerkillä.

Ölyn lisäaineet sisältävät tyypillisesti sinkkiä ja fosforiyhdisteitä. Joitakin suosittuja AW-lisäaineita ovat:

-sinkkiditiofosfaatti (ZDP)
-sinkkidialkyyliditiofosfaatti (ZDDP), luultavasti yleisimmin käytetty formuloiduissa moottoriöljyissä, toimii myös korroosionestoaineena ja antioksidanttina
-trikresyylifosfaatti (TCP), jota käytetään korkean lämpötilan toiminnassa, jota käytetään usein AW- ja EP-lisäaineina turbiinimoottoreiden voiteluaineissa ja myös joissakin kampikammioöljyissä ja hydrauliikkanesteissä
-Halohiilivedyt (klooratut parafiinit) äärimmäisen paineen leikkauksiin
-Glyserolimonooleaatti
-Steariinihappo, joka tarttuu pintoihin palautuvan adsorptioprosessin kautta alle 150 °C:ssa, mikä rajoittaa sen käytön lieviin kosketusolosuhteisiin. "

Näistä jaoteltuna

pesu- eli dispergointiaineita
Sodium, Natrium
Barium ( Ba )
Boron, Boori
Calsium, Kalsium
Magnesium, Magnesium
Kulumisen estoaineita ( EP lisäaineita, tribologisia eli reaktiivisia voiteluaineita )
Molybdenum, Molybdeeni
Rasvahapot
Phosphorus, Fosfori
Fosfaatit
Zinc, ( ZDDP )
HHND (Hydrotreated heavy naphthenic distillate )
Klooratut parafiinit / Fosforisulfidit ( metalliset sekä ei metalliset )

Kiinteitä voiteluaineita
Molybdeeni disulfidi
PTFE ( Teflon )
Grafiitti
Booritrifluoridi eli trifluoriboraani (BF3) on boorin ja fluorin muodostama molekyyliyhdiste

Erilaisia kloorattuja parafiineja käytetään hyvin yleisesti vaativiin olosuhteisiin tehdyissä öljyissä tai erikoisvoiteluaineissa. Mainospuheissa ne mainitaan usein valmiin tribofilmin koostumuksessa olevan kemian mukaan kuten esim "rautasulfidi, metallisulfidi jne. Klooratut parafiinit toimivat synergisesti erilaisten ZDDP yhdisteiden kanssa.

Tribofilmi kuten esimerkiksi myös "tribokeraaminen" pinta

Jotta ymmärtäisi mitä tai periaatteen miten hyvin monet kitkanpoistoon kehitetyt lisäaineet toimivat, on hyvä perehtyä perusasiaoihin kuten yleiseen EP lisäaineistukseen. Tribofilmillä tarkoitetaan kemiallisesti syntynyttä suojaavaa pintaa kahden metallin välille. Tribofilmi kehittyy metallien pinnalle moottorissa tribologisen ilmiön seurauksena, erityisesti kitkan ja kulumisen aikana. Tribofilmi, eli kitkakerros, muodostuu, kun kaksi metallipintaa ovat toistuvassa kosketuksessa, kuten moottorin liikkuvissa osissa (männät, laakerit, vaihteistot jne.). Tämä kerros syntyy kemiallisten ja mekaanisten reaktioiden tuloksena, jotka vähentävät kitkaa ja suojaavat metallipintoja kulumiselta.

Joskus puhutaan ns "uhrimetallista" kuten esim ZDDP sinkin osalta. "Uhrimetallilla tarkoitetaan paineen sekä lämmön yhteisvaikutuksesta syntynyttä ohutta filmimäistä pintaa joka uhrautuu kulumiselle alttiiksi jättäen varsinaisen metallipinnan alleen suojattuna kulumiselta. Sama pätee lähestulkoon kaikkia EP eli paineenkesto lisäaineita. Toisilla tribokemiallisilla filmipinnoilla on eritysominaisuuksia, kutten erittäin tasainen ns liukas pinta, ja toisilla taas pehmeämpi sekä vähemmän liukas pinta. Tribokeraaminen tarkoittaa että syntyneessä pinnassa on jollain tavalla "keraaminen" pinta. Joidenkin tribokemiallisten pintojen pysyvyys sekä kulumiskestävyys on erittäin pitkäkestoinen. Toisen vastaavan pinnan kesto on lyhytaikaisempi, jolloin pintaa tulee ylläpitää jatkuvalla lisäaineistuksella esim aina öljynvaihdon yhteydessä joko uuden öljyn myötä tai omaehtoisesti lisätyllä lisäaineistuksella.

Vaikka moottoriöljyyn lisätään tribologisia lisäaineita, kuten kitkaa ja kulumista vähentäviä aineita, moottori ei voi olla täysin kulumaton. Lisäaineet ja voiteluaineet parantavat moottorin kestävyyttä ja pidentävät sen käyttöikää, mutta ne eivät poista kulumista kokonaan. Moottorin öljyyn voi ajan myötä kertyä epäpuhtauksia, kuten pölyä, metallihippuja ja palamisjätettä. Nämä epäpuhtaudet voivat aiheuttaa hankaavaa kulumista, jota tribologiset lisäaineet eivät pysty täysin estämään. Huolellinen huolto, kuten säännöllinen öljynvaihto ja laadukkaiden voiteluaineiden käyttö, on tärkeää moottorin käyttöiän pidentämiseksi.

RVS ja X-1R ( ChatGPT antaa näkemyksiä )

Onko tämä pinta todella keraaminen?

Keraaminen kuten tribokeraaminen ( RVS). Kysytäänpä ChatGPT:ltä näkemystä.

ChatGPT vastaus: Klassisessa mielessä keraaminen pinta koostuu epäorgaanisista, ei-metallisista materiaaleista, kuten oksideista, nitraateista tai karbideista, jotka kestävät korkeita lämpötiloja ja ovat mekaanisesti erittäin kovia. RVSkehittämä pinta ei todennäköisesti ole täysin perinteinen keraaminen materiaali, mutta se voi sisältää yhdisteitä tai ominaisuuksia, jotka muistuttavat keraamisen materiaalin kovuutta ja lämmönkestoa.

Lisäaineiden tapauksessa tribokemialliset reaktiot voivat muodostaa kovan, kestävän kerroksen, joka toimii samanlaisella tavalla kuin keraaminen kerros, vaikka se koostuisi eri kemiallisista yhdisteistä. Näin ollen RVS"tribokeraaminen pinta" ei ole klassinen keraaminen pinta, mutta se saattaa sisältää samankaltaisia ominaisuuksia, jotka voivat kestää kulumista ja lämpöä huomattavan pitkään.

Racing 2T -öljyissä käytetyt klooratut parafiinit ja lisäaineet, kuten X-1R, toimivat molemmat tribologisina aineina, mutta niiden toiminta perustuu hieman erilaisiin mekanismeihin. Katsotaan, miten ne eroavat toisistaan ja missä ne ovat samanlaisia.

X-1R lisäaine

X-1R on tribologinen lisäaine, joka on suunniteltu vähentämään kitkaa ja kulumista moottorin osissa. Sen toimintamekanismi perustuu siihen, että se sitoutuu metallipintoihin ja muodostaa kemiallisen suojakerroksen. Tämä vähentää kitkaa, estää metallipintojen välistä suoraa kosketusta ja parantaa voitelua. X-1R aivan tarkka koostumus ei ole julkisesti tiedossa, mutta sen sanotaan muodostavan hyvin vahvan sekä kestävän tribofilmin, joka suojaa kulumiselta erityisesti korkeassa paineessa ja lämpötilassa.

Klooratut parafiinit

Klooratut parafiinit ovat eräänlaisia lisäaineita, joita käytetään erityisesti korkean paineen (EP) lisäaineina. Näitä aineita käytetään voiteluaineissa, mukaan lukien kaksitahtiöljyt (kuten Racing 2T -öljyt), jotta ne voisivat suojata osia äärimmäisissä olosuhteissa. Klooratut parafiinit reagoivat metallipintojen kanssa korkean paineen ja lämpötilan olosuhteissa vapauttamalla klooria, mikä johtaa kemiallisiin reaktioihin, joissa muodostuu metallihalogenidikerroksia. Nämä kerrokset vähentävät metallien välistä kitkaa ja suojaavat kulumiselta.

Vertailu:

Toimintamekanismi: Molemmat aineet toimivat tribologisina aineina ja muodostavat suojakerroksen metallipinnoille. X-1R perustuu tribokemialliseen suojakerrokseen, joka estää kitkan ja kulumisen, koska klooratut parafiinit reagoivat erityisesti korkeissa paineissa ja lämpötiloissa muodostaen halogenoituja yhdisteitä, jotka vähentävät kitkaa.
Käyttökohteet: Klooratut parafiinit ovat yleisemmin käytettyjä korkean paineen olosuhteissa, kuten vaihteistoissa ja kaksitahtimoottoreissa, joissa lämpö ja paine voivat olla äärimmäisiä. X-1R puolestaan on yleiskäyttöisempi ja laajempi ja sitä voidaan siksi käyttää eri moottorityypeissä ja tilanteissa, joissa halutaan vähentää kitkaa ja kulumista.

Yhteenveto:

Vaikka sekä X-1R että pelkät klooratut parafiinit ovat myös tribologisia lisäaineita ja niillä on samankaltaiset päämäärät (kitkan ja kulumisen vähentäminen), niiden kemiallinen koostumus ja toimintamekanismit eroavat hieman toisistaan. Pelkät klooratut parafiinit ovat erityisesti suunniteltu korkean paineen ja lämpötilan sovelluksiin, kun taas X-1Rtoimintatapa on huomattavasti laajempi ja perustuu eri kemiallisten reaktioiden avulla syntyvään tribofilmiin.

EP (Extreme Pressure)

Paineenkestolisäaineistus (Extreme Pressure). EP-lisäaineistusta tarvitaan kohteissa, jossa voitelukalvoon kohdistuu kova paine kuten esimerkiksi voimansiirrossa. EP-lisäaineistus vaatii aktivoituakseen korkean paineen ja lämpötilan.

EP (extreme pressure )lisäaineita ovat muun muassa

Klooratut parafiinit (CP) olivat aikoinaan kaikkialla läsnä olevia EP-lisäaineita vaativissa teollisuusvoiteluaineissa, sekä rasvoissa. Mutta eivät niinkään yksityisautoilijoiden tai yksityiskäyttäjien käyttöön tehdyissä tuotteissa. Ne sisältävät parafiinivahoja tai öljyjä, joissa klooria on sisällytetty hiiliketjuun. Tämä kloorattu parafiini antaa erittäin erinomaisen ja iskunkestävän EP-suorituskyvyn, kun hiili-kloorisidokset hajoaa muuntuen eri rautakloridikalvojen erittäin kovaksi kerrostumaksi metallin pintahuokosiin sekä pintaan.

Useissa käyttö paikoissa, sekä useissa maissa monet näistä CP lisäaineistetuista rasvoista sekä voiteluaineista on kielletty myrkyllisyysominaisuuksien vuoksi. Myrkyllisyyden vuoksi on viimeisten vuosien aikana kehitetty tilalle tai yhteisvakutukselliseksi toisenlaisia yhdisteitä hyvän EP ominaisuuden ylläpitämiseksi.

Rikkipitoiset yhdisteet ovat voiteluaineissa nykyisin yleisimmin käytettyjä ja tehokkaimpia EP-lisäaineita. Yleisiä esimerkkejä ovat:

Rikkirasvat ja -öljyt - Nämä ovat kasvi- tai eläinrasvoja ja öljyjä, jotka reagoivat alkuainerikin kanssa korkeissa lämpötiloissa. Rikki lisää sulfidi- ja disulfidiryhmiä.
Orgaaniset rikkiyhdisteet - Esimerkkejä ovat rikkipitoiset olefiinit, dihydrokarbyylipolysulfidit ja bentsotriatsolit. Monet sisältävät reaktiivisia S-S-sidoksia.
Epäorgaaniset sulfidit. Nämä ovat epäorgaanisia suoloja, kuten sinkkidialkyyliditiofosfaatti ( ZDDP ) ja molybdeenidisulfidi.

Rikkipitoisten EP-lisäaineiden keskeinen mekanismi perustuu lämmöstä sekä paineesta syntyviin tribokemiallisiin reaktioihin metallisulfidikalvojen muodostamiseksi. Metalliosien välisissä korkeissa paineissa lisäaineiden S-S- ja C-S-sidokset rikkoutuvat ja vapauttavat reaktiivista rikkiä. Tämä rikki reagoi sitten altistuneiden metalliatomien kanssa muodostaen metallisulfideja tämän yleisen reaktion jälkeen:

Näillä metallisulfideilla on kerrostettu kiteinen rakenne, joka tarjoaa erinomaisen voitelukalvon. Rikkipitoiset EP-lisäaineet voivat muodostaa kalvoja monenlaisille seoksille. Kalvoilla on erittäin korkea tarttuvuus, alhainen leikkauslujuus ja ne täydentyvät nopeasti, kun ne kuluvat. Tämä tarjoaa kestävän EP-suojan.

Fosforia sisältävät yhdisteet ovat toinen suuri EP-voiteluaineiden lisäaineiden luokka. Esimerkkeinä:

Fosfaatit – kuten trikresyyli- ja trialkyylifosfaatit
Tiofosfaatit – kuten myös sinkkidialkyyliditiofosfaatti (ZDDP)
Metalliditiofosfaatit – esimerkiksi molybdeeniditiofosfaatit

( ZDDP Sekä rikkiä että fosforia sisältävänä molekyylinä tämä yhdiste muodostaa sekakalvoja metallipinnoille. ) ZDDP eli kansankielellä sinkki, on yleinen EP lisäaine moottoriöljyissä, kuten myös vaihteistoöljyissä vahvana EP lisäaineena.

Pitoisuuksien historiaa

ZDDP eli sinkkidialkyyliditiofosfaatti on periaatteessa kokonainen joukko erilaisia fosfori, sinkki koostumuksia.

ZDDP otettiin käyttöön jo 40 luvulla mutta pääasiassa korroosion estämisen vuoksi Koska se ehkäisee lyijykuparin korroosiota.
ZDDP on myös muilta kulumisenesto ominaisuuksiltaan tärkeä ainesosa.
ZDDP on hyvä sekä tärkeä öljyn antioksidantti.
Aluksi pitoisuus oli vain n 200ppm
50 luvulla huomattiin että sinkki estää kulumista joten sen taso nostettiin 300ppm saakka.
70 luvulla sinkin pitoisuudet nostettiin jo 1000ppm ja 70/80 taitteen aikoihin jopa 1200ppm saakka.
80 luvulla pitoisuus oli hetken jo n 1400ppm luokkaa.
Nyt n. 2000 -> lähtien sinkin pitoisuudet on laskettu katalysaattoreiden vioittumisen vuoksi takaisin n 800ppm arvoihin.
800ppm pitoisuuden katsotaan riittävän tavallisten arkikäyttöisetn laahurinostimien tribofilmi suojan ylläpitämiseen.

Valvoline esittelee asiaa v. 2008 "MotorWeek Goss' Garage: Zinc in Your Oil" videolla kanavalla: MotorWeek

Miten tribofilmi ZDDP syntyy "How do Zinc & Moly work in an engine oil?" kanavalla LubricationExplained

Molybdeenisulfidi ei ole reaktiivinen voiteluaine.

Molybdeenisulfidi on vain yksi esimerkki voiteluaineissa olevista muista voitelua tehostavista lisäaineista jotka eivät perustu tribologiaan. Passiivisia lisäaineita on monia.

Molybdeenisulfidi (MoS₂):

Fysikaalinen toiminta: Molybdeenisulfidi ei ole yhtä reaktiivinen kuin ZDDP tai klooratut parafiinit, mutta se toimii enemmänkin fyysisenä voiteluaineena. MoS₂ muodostaa liukuvan kerroksen, joka vähentää kitkaa ja kulumista.
Olosuhteet: Molybdeenisulfidi toimii hyvin erityisesti korkeissa lämpötiloissa ja paineissa, mutta se ei vaadi erityisiä kemiallisia olosuhteita ollakseen tehokas. Se voi toimia voiteluaineena myös alhaisemmissa lämpötiloissa, mutta sen hyödyt korostuvat ääriolosuhteissa.
Ei-reaktiivisuus: Koska MoS₂ ei reagoi samalla tavalla metallipintojen kanssa kuin ZDDP tai klooratut parafiinit, se ei muodosta kemiallisia suojakerroksia eli ns tribofilmejä, vaan toimii kitkan vähentäjänä lähinnä fysikaalisesti.

Sisältö