Starttimoottori juttuja 28.8.2023

Kuten pitääkin, eiväthän jenkit toimi.

1. Melko uusi Taiwanilaine tai Chinalainen tarvike starttimoottori meni tehottomaksi kertalaakista lauantai iltana kaupan pihalla. Startti oli joulukuussa vaihdettu aivan uusi. Tätä edellinen oli myös täsmälleen samanlainen ja saman merkkinen joka oli paikoillaan kun ostin auton v 2010. Startti alkoi naksuttelemaan yhtenä joulukuisena päivänä ja ostin heti samana päivänä uuden ja asensinkin sen heti paikoilleen. Nyt lauantaina 26.8 se joulukuussa uusittu hyytyi voimattomaksi. Sain ( ostin pikkurahalla ) iltasella varaosiksi puretusta autosta kaveriltani startin jonka asensin samana iltana kaupan pihassa paikoilleen. Heti toimi. Kiitos taas jenkkiautoharrastajien auttamishalun.

2. Nyt maanantaina 28 pv aamulla startatessa startti jäi päälle. Startti sammui vasta akun johdot irroittamalla.

Kokeilin starttia heti irrallaan apukaapeleilla niin se toimi irrallaan täysin oikein.

Ensi ajatuksena jäi siis että startin hammas on liian lähellä auton hammaskehää eikä bendix ratas pääse luistamaan vapaaksi. Tai bendix rattaan liukuakseli ei luista, tai bendix vapaakytkin ei toimi. 

Huolsin starttia ja nyt rasvattu ohuella öljyllä ja vapaakytkin toimi sormin helposti.

Kävin hommaamassa shimmileyä John Deere kaupasta.

startti levyaihio

Paksuus ,28mm eli amerikkalaisittain joku tuumamitta. Ihan sama, koska etäisyyden pienikin lisääminen voisi auttaa.

startti shimminpaksuus

Tuollaisen rakensin, sekä asensin paikoilleen.

startti shimmivalmis

Ei mitään vaikutusta. Startti jää päälle, eikä auta vaikka polkaisee moottorille kierroksia.

Ei auttanut shimmaaminen. Tästä voi päätellä ettei hammasvälys ollut liian pieni, eikä sen lisääminen vaikuttanut asiaan yhtään.

Pähkäily.... siinä jää startin herätevirta päälle. Täytyy olla sähkövika. Oisko hehku, oisko virtalukon pohja jne jne..

Kokeilu siten että otan auton alta jatkojohdolla startin heräte johdosta herätteen startille, ja kokeilen. virtaavaimesta normaalisti. Tulos... startti toimii normaalisti, eikä jää päälle.

Startti ulkona

MISSÄ VIKA??

Olisiko vika niin yksinkertainen kuin jenkki mikä jenkki, ei se toimi?? Vai vaikuttaisiko asiaan yhtään se että "Kiinan" starttien halpa hinta yhdessä laadun kanssa voisi vaikuttaa asiaan? No, tähän en ala. Vika täytyy olla auton valmistusmaassa.

Miksi startti jää päälle kun se on kiinni moottorissa?, Miksi se toimii irrallaan normaalisti, eikä virtalukolla tms ole näköjään vaikutusta asiaan.

Yleensä aina kun ongelma alkaa oikein kovasti nyppimään, on syytä kääntyä amerikanautoilijan tietomekkaan päin eli overdriveen. Tässäkin tapauksessa sain pieniä vinkkejä mahdollisesta viasta. Täytyy käydä tarkistamassa.

Mun rieseliin tuli sama vaiva yhden kerran. Syyksi paljastu "collar" eli se stoppari mikä on siinä akselilla rajoittamassa starttihampaiden menoa vetolevyyn päin. Se koko stoppari oli murtunut palasiksi, startti pääsi liian pitkälle ja jumitti vetolevyyn. Loppui pyöritys vasta kun akut hyytyi.... )  lähde Startti jää päälle vaikka kääntää virrat pois avaimesta?? | Overdrive.fi.

n

Pientä mietiskelyä.

Solenoidi

Solenoidi tekee kahta asiaa. Se vetää bendix rattaan moottorin hammaskehälle. Ankkuriakselissa on harvat kierteet jotka auttavat bendix rattaan asettumista hammaskehälle. Toinen asia jota solenoidi tekee, on päävirran kytkeminen kenttäkäämille, sekä hiiliharjojen kautta kommtaattorille josta ankkurissa olevalle käämistölle kullekin käämille vuoron perään. Solenoidin toimintaa voi haitata lika liikkuvissa osissa, sekä kytkentälevyn tai kiekon sekä nastojen kuluminen. Sähköisen kytkennän solenoidi tekee vasta kun bendix on hammaskehällä.

Solenoidissa on kaksi magneettikäämiä. Molempien +virta tai ts herätevirta (olkoon vaikka miinus  joissakin vehkeissä ) tulee virtalukon starttaus asennosta molempien käämien yhteiseen liittimeen. Solenoidin molemmilla käämeillä on erilainen maadoitus. Ensimmäinen käämi eli pitokäämi maadoittuu starttimoottorin runkoon, joten se magnetoi tasan niin kauan kuin avaimesta käännetään starttiasentoa. Pitokäämi yksistään ei yleensä jaksa vetää bendix ratasta hammaskehälle, mutta jaksaa pitää sitä siellä starttauksen ajan. Toinen käämi eli vetokäämi maadoittuu kenttäkäämin +napaan. Tämä tarkoittaa sitä että solenoidin toinen vetokäämi magnetoi solenoidia vain niin kauan kunnen solenoidi on kytkenyt akun virran kenttäkäämille. Solenoidi kytkee akun +virran kenttäkäämille vasta silloin kun bendix ratas on kulkenut hammaskehälle. Kenttäkäämi maadoittuu vastaavasti ankkurikäämiin kommutaattorin hiilien kautta. Ankkurikäämi maadoittuu hiilien kautta starttimoottorin runkoon.

Vetokäämin magnetointivirta alkaa samalla pyöräyttää ankkuria jotta bendix asettuu hammaskehälle helpommin. Joskus kun kommutaattorin hiilet ovat kuluneet loppuun ja kosketus on huono, ei solenoidi jaksa vetää bendix ratasta hammaskehälle koska solenoidin vetokäämi käämi maadoittuu heikosti hiilien kautta.

Solenoidin palautus takaisin starttauksen jälkeen perustuu solenoidin sisällä olevaan palautusjouseen. Heti kun magnetointi lopetetaan virta-avaimesta, jousi vetää bendixin takaisin sisälle.

Tossa nyt ihan pääpiirteittäin perustoiminta. Mutta mikä vika voi olla jos startti jää kuormittaessa "päälle".

JK.

Vikaa ei ole alettu sen tarkemmin vielä selvittelemään. Jos jotain ilmenee myöhemmin, lisätään tieto tähän.

Uusi startti on paikoillaan ja tällä hetkellä toimii hyvin.

 

Comments powered by CComment